tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kirjahyllyllä: The Curious Bartender



Tristan Stephenson on mm. avantgardistista PURL - baaria avaamassa ollut baarimestari, joka suhtautuu suurella intohimolla cocktaileihin, niiden tekstuuriin, aromiin ja elämyksellisyyteen. Hänen kirjansa The Curious Bartender pureutuu näihin elementteihin hyvin syvällisesti erilaisia tekniikoita hyödyntäen. Kirjan alussa on kattava osio erilaisista työmenetelmistä ja cocktailien valmistuksen perusteista, joten ihan noviisikin voi tarttua kirjaan, vaikka ei rotavaapporia ja vakuumikonetta omistaisikaan. 




Teknisen osuuden jälkeen kirjasta löytyy suuri määrä reseptejä perusalkoholien mukaan jaettuna. Tristan esittelee jokaisessa osiossa klassikko-cocktailin historioineen ja valmistustapoineen sekä oman modernin tulkintansa juomasta. Villit ideat sisältävät muun muassa samaan aikaan sekä kylmän että kuuman Mint Julepin, Cosmopolitan -mehujäätikkarin ja tynnyrikypsytetyn Moscow Mulen. 




Monet kirjan resepteistä vaativat erikoislaitteistoa sous videstä rotavaapporiin, mutta kirja on mielenkiintoista luettavaa vaikka kaikkia reseptejä ei pääsisikään kokeilemaan. Tristan on kerännyt hyvin historiallista tietoa klassikkojuomista jokaiseen osioon, joten jo sekin tekee kirjasta investoimisen arvoisen. Se, että kirjan kuvitus on mielettömän kaunis ja sivut ihanan karheaa paperia on aina plussaa ainakin tällaiselle esteetikolle : )




Hanki omasi esimerkiksi täältä:

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

How to do: Gin&Tonic


Gin, kuten useimmat alkoholijuomat, kehitettiin alkujaan lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ginin hallitsevin makuaines katajanmarja nähtiin niin tehokkaana parantajana, että ruttoepidemioiden riehuessa Euroopassa lääkärit hoitivat potilaitaan kasvoillaan nokkamaiset naamarit, jotka oli täytetty katajanmarjoilla. Uskottiin, että hengitysilma puhdistui näin kulkiessaan marjojen läpi. 

Tonic-vedelle tunnusomaisen makunsa antavalla kiniinillä on niin ikään parannettu sairauksia jo 1600-luvulta lähtien, ja sitä on käytetty varsinkin malarian ehkäisyyn. Ensimmäinen hiilihapotettu tonic-vesi näki päivänvalon 1870-luvulla Schweppesin lanseeraamana ja se saavutti suuren suosion Brittien siirtokunnissa kuten Intiassa, jossa sitä juotiin runsaiden gini-määrien kanssa nimenomaan malarian vuoksi. 


Maailmalla laajenevan G&T-trendin ansiosta meillä koti-Suomessakin alkaa vähitellen löytyä cocktail-baareista kiitettävä valikoima ginejä, ja tonicejakin saattaa olla viitisen erilaista. Kuluttajalle ei valitettavasti ole yhtä laajaa repertuaaria vielä tarjolla kotisekoitteluja varten, mutta isommista supermarketeista löytyy muutamia tonic-laatuja, ja esim Alkon valikoimassa on Fentimansin Tonic Water, joka ei ole aivan yhtä makea kuin Schweppesin vastaava. Schweppesilläkin on paikkansa tässä maailmassa, ja se toimii hyvin varsinkin kukkeiden ja pehmeiden sekä toisaalta hieman mausteisempien ginien kanssa erittäin hyvin. Jos saat jostain käsiisi Fevertreen tai 1724 tonicia, kokeile ihmeessä! Testaile omaa suosikkisiasi erilaisten tonicien kanssa, saatat yllättyä!


Valitse G&Tllesi noin kahden desilitran vetoinen lasi. Hennommat ginit kannattaa sekoittaa suuaukkoa kohti suippenevaan lasiin, jotta niiden aromit pääsevät paremmin esille. Esimerkiksi valkoviinilasi sopii loistavasti. Mausteisemmat ginit taas toimivat hyvin esimerkiksi on the rocks- lasissa. Miksei G&Ttä voisi sekoittaa vanhaan hillopurkkiinkin?

Mittaa ensin lasiin valitsemasi gini ja täytä jäillä. Näin et vetistä jäitä valmiiksi valuttamalla giniä jäiden läpi vaan ne joutuvat kosketuksiin nesteen kanssa vasta tonicia lisätessä. Mitä enemmän jäitä saat valmiisen juomaasi, sen kauemmin se pysyy kylmänä. Hyvä gini ei pääse oikeuksiinsa jos lotraat sekaan puoli litraa tonicia ja heität sekaan yhden jääpalan. Nostele juoma varovasti sekaisin, ettet menetä kaikkia kuplia, ja lisää mieleinen koriste. 


G&T saa ihan uutta luonnetta, kun vaihdat sitruunasiivun valitsemallesi ginille sopivaan koristeeseen. Näin voit nostaa ginistä esiin uusia piirteitä, korostaa sen parhaita puolia ja tuoda juomaan ihan uusia vivahteita. Tässä muutamia hyväksi havaittuja yhdistelmiä:

Napue + verigreipin siivu 
tai tuoreet karpalot + rosmariininoksa
Pohjanmaalla ruistisleestä tehty Napue saa makunsa mm. koivunlehdistä, kardemummasta, karpalosta ja mesiangervosta



Bloom + mansikat + appelsiininkuori
Naistislaajan kättentöinä syntynyt london dry sekoittaa perinteisiin mausteisiin kamomillaa, seljankukkaa ja pomeloa



G'vine + basilikanlehti
Ranskalainen konjakin alueen rypäleistä tislattu gini on maustettu mm. rypäleenkukilla ja on luonteeltaan keveän kukkainen



Tangueray + limelohko
Hyvin sitruksinen klassikko Tangueray ei itseasiassa sisällä ollenkaan sitrushedelmiä vaan saa makunsa korianterin siemenistä


Monkey 47 + rosepippuri + sitruunankuori
Tämä saksalainen gini sisältää nimensä mukaisesti 47 erilaista maustetta, joista jopa 7 on erilaisia pippureita

Bombay + limenkuori + kuivattu kamomilla
Sinisestä pullostaan tuttu Bombay tislataan koritislausmenetelmällä, jossa alkoholihöyryt kulkevat tislattaessa mausteiden läpi liottamisen sijasta

Siitä vaan testailemaan!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Baarikaapilla: Gini


Gini on katajanmarjalla ja muilla mausteilla, yrteillä ja juurilla maustettu alkoholi. Katajanmarjan maun on oltava alkoholissa "hallitseva", jotta sitä saisi kutsua giniksi. 2010-luvulla alkanut gini-villitys on kuitenkin nostanut markkinoille tuotteita, joissa makukirjo on niin laaja että niitä on vaikea kategorisoida yhden sateenvarjon alle. "New western dry gin" - nimellä kulkeva moderni tyyli nostaa ginin muut mausteet samalle tasolle katajanmarjan kanssa. Neutraali pohja-alkoholi saatetaan valmistaa perinteisten ohran ja perunan sijasta rukiista, rypäleistä tai omenista, ja mausteina käytetään kaikkea mahdollista ruusun terälehdistä mesiangervoon ja rosepippuriin.

Nykypäivänä gini ei maistukaan aina samalle, ja vaihtoehtoja on muitakin kuin tutut Gordon's ja Bombay. Monelle gini tuntuu olevan alkoholeista se, joka nostaa karvat pystyyn, mutta uskon että laajasta valikoimasta löytyy varmasti suosikki jokaiseen makuun. Jos G&Ttä on maistanut ensimmäisen kerran kiireisellä Tallinnan risteilijällä vähän lämpimästä tonicista valmistettuna, niin en yhtään epäile ettei se seuraavan päivän krapulan jälkeen nosta mieleen mitään hyviä muistoja. Ole kuitenkin ennakkoluuloton ja haasta itsesi! Aloita vaikka pehmestä G'vinesta, joka basilikan lehden kanssa nautittuna kumoaa varmasti ennakkoluulot nopeasti. 


Gin
Neutraali alkoholi on maustettu katajanmarjalla tai esim. katajanmarjauutteella tislaamisen jälkeen. 

Distilled gin
Neutraaliin alkoholiin sekoitetun katajanmarjan ja mausteiden annetaan maseroitua eli liota alkoholissa halutun ajan, jonka jälkeen maustunut alkoholi tislataan. Tislauksen jälkeen tähän ginityyliin voidaan lisätä maku- tai väriaineita. Esimerkiksi London nro 1 gini saa sinisen värinsä tislauksen jälkeen katajanmarjan kuoresta uutetusta väristä. 

London Dry
Tislaamalla valmistettu gini, johon ei saa tislauksen jälkeen lisätä maku-, väri- tai makeutusaineita. Tyyliltään hyvin kuiva. Alunperin lontoolainen tyyli, mutta nimestä huolimatta saadaan valmistaa kaikkialla maailmassa

Vapour infused gin
Tässä menetelmässä mausteita ei lioteta neutraalissa alkoholissa vaan niiden aromi tarttuu tislatessa alkoholihöyryyn tislauspannun yläosaan kiinnitetystä maustekorista. Esimerkiksi Bombay käyttää tätä höyrymenetelmää. Pohjanmaalainen Kyrö Distillery jakaa mausteyrttinsä liotettaviin ja korihöyrytettäviin niin että jokaisesta yrtistä saadaan parhaat aromit esille. 

Old Tom
Tislauksen jälkeen sokeriliemellä tai liköörillä makeutettu gin. Old Tom ginit olivat suosittuja 1700- ja 1800-luvuilla, mahdollisesti koska makeutus peitti muuten huonolaatuisen tuotteen epäpuhtauksia. Nousemassa vähitellen suosioon speak easy -tyylisten baarien kaivaessa esiin vanhoja cocktail-reseptejä, joiden valmistamiseen Old Tom on ajalle tyypillisempi vaihtoehto. 

Small batch / Hand crafted
Näille termeille ei ole lailla määriteltyjä sääntöjä, joten "käsintehty" ja "pienen erän tuote" saattavat tarkoittaa mitä tahansa. Isotkin massavolyymin tislaamot käyttävät näitä termejä melko häpeilemättä luodakseen tuotteestaan tietynlaisen kuvan. Pienen tislaamon tapauksessa gini saatetaan hyvinkin valmistaa paljolti hartiavoimin, joten aina "hand crafted" pullossa ei tarkoita vain markkinointikikkaa. 




Lisää aiheesta löytyy mm. Diffords guidesta:

Myöhemmin asiaa siitä, miten valmistetaan se tosi hyvä G&T!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kaukomailla: Köpenhamina




Köpenhamina on täydellinen kaupunki herkuttelusta ja hyvistä cocktaileista pitävälle pitkää viikonloppua varten. Lyhyt lento Helsinki-Vantaalta ja kätevä juna Köpenhaminan kentältä suoraan keskustaan takaavat helpon alun lomalle. 


Köpenhaminan Tivoli jäi itseltä tällä kertaa välistä (se tuli koluttua muksuna perheen kanssa), mutta osa matkaseurastani osui eräänä iltana paikalle juuri sopivasti katsomaan ilotulituksia. Varsinkin iltavalaistuksessaan Tivoli on käymisen arvoinen vaikka laitteissa ei viihtyisikään. 


Nyhavnin satama-alue on kuvankaunis värikkäine taloineen ja kanaalissa keikkuvine paatteineen. Täällä hukkuu helposti turistijoukkoon, mutta kannattaa silti käydä fiilistelemässä.




Baarit



Lidkoeb

Vesterbron alueella sijaitseva Lidkoeb oli lähellä majoitustamme joten siellä tuli käytyä useaan otteeseen. Tämä kolmessa kerroksessa toimiva cocktail-baari sijaitsee viehättävällä sisäpihalla, jonka terassilla järjestetään maanantaisin erilaisia ruokatempauksia. Alakerta on keskittynyt cocktaileihin ja yläkerrasta löytyy viskibaari. 




Ehkä maailman hienoimmista hanoista kaadettiin baarille varta vasten suunniteltua Pale Alea.


Lidkoeb oli alkuillasta mukavan rauhallinen, baarimestarit kerkesivät jutustelemaan uteliaiden asiakkaiden kanssa ja tunnelma oli leppoisa. Loppuillasta käydessämme meno oli sitten kiireisempi, ja itse sain ainakin enemmän irti paikasta nimenomaan rauhallisempaan aikaan. 


Juomissa käytettiin paljon tuoreita raaka-aineita (Köpenhaminassa tuntui joka baarissa olevan listalla juoma, jossa oli joko korianteria tai salviaa) ja ihana baarimestarimme kertoi heidän suunnittelevan uutta konseptia, jossa hyödynneittäisiin mahdollisimman paljon lähituottajien raaka-aineita ja haettaisiin inspiraation Tanskan niityiltä ja metsistä. 


Vesterbrogade 72B 1620 Kbh V
Mon - sat : 16.00 - 02.00
Sunday: 20.00 - 02-00



Ruby

Lidkoebin isoveli Ruby kuuluu samaan perheeseen ja on näistä kahdesta hieman aikuisempi paikka. Musta kyltitön ovi hämää alkuun, varsinkin kun vieressä on ohjeet jonkun kaukaisen maan suurlähetystöön, mutta sisään kurkistaminen kannattaa sillä oikealta aukeaa yksi lempipaikoistani Köpiksessä. 




Myös Ruby toimii useammassa kerroksessa, sillä kysyntä on niin valtava etteivät he pysty palvelemaan kaikkia asiakkaaitaan yhdeltä tiskiltä. Alakerran baari on rennompi salakapakka-tyylinen kuppila, yläkerrassa on hieman fiinimpää muttei lainkaan koreilevaa. 
Yllä olevassa kuvassa ollut raparperi-lakritsi-margarita oli muuten sairaan hyvä. 


Ruby sopii loistavasti aperitiivi-paikaksi hienommalle illalliselle mennessä. Lista on sen verran laaja ja palvelu välitöntä että täällä istuu kyllä mielellään pidempäänkin. 


Nybrogade 10, st., DK - 1203 KbhK
Opening hours {Mon-Sat} 4 p.m. to 2 a.m. & {Sun} 7 p.m. to 1 a.m.



Mikkeller Bar

Erikoisoluiden ystävälle löytyy Köpenhaminasta lukuisia vaihtoehtoja, joista Mikkeller Bar Vesterbrossa oli oma suosikkini. 


Mikkellerillä on kolme baaria, yksi olutkauppa ja yksi mielettömän hyvä ravintola Köpenhaminassa. Mikkelerin oluet ovat nimenomaan erikoisoluita: erikoisia, kummallisia, jopa outoja. Oluet tarjoillaan pieninä 2dl maisteluannoksina, joten 22 hanaoluen valikoimaan pääsee tutustumaan humaltumatta liikaa, paitsi jos se on tavoite. 



VIKTORIAGADE NO. 8 B-C
1655 COPENHAGEN.



The Bird & The church key

Tämä gineihin ja oluisiin erikoistunut baari sijaitsee lähellä Rubya, ja onkin hyvä jatkopaikka fiininmpien cocktailien jälkeen. Robustisti sisustettu tila on iso ja sokkeloinen. Ginivalikoima on laaja ja olut kylmää. 

Gammel strand 44
ti-ke 16-01
to 16-02
pe-la 16-04





Ström & Holmens Kanal

Sain kollegalta lämpimät suositukset myös Stömistä ja Holmens Kanalista. Strömissä kävimme vain pikaisesti nopeilla drinkeillä lauantain kiireisimpään aikaan, Holmens Kanal jäi valitettavasti väliin kokonaan. Nämäkin kannattaa katsastaa. 




Ravintolat


Copenhagen Street Food Market

Jos käyt pyörähtämässä vapaakaupunkina tunnetussa Christianiassa tai tutustumassa Köpenhaminan Oopperataloon, yhdistä samaan päivään visiitti Köpenhaminan katuruokafestareilla "Paper Islandilla".


Kesäisin viikon jokaisena päivänä palveleva Food Market on ehdottomasti kävelymatkan arvoinen. Huono sääkään ei haitannut kun ruokakojujen herkkuja pääsi nauttimaan suureen teollisuushalliin, jonka katosta roikkui mm. lehmä diskopallona. Aurinkoisella kelillä olisimme suunnanneet rannan isolle terassille, josta on näkymä Nyhavniin ja Köpenhamin satamaan. 


Ruokaa oli tarjolla jos jonkinmoista: fish&chipseistä tacoihin, sushista burgereihin. Ryysistä ei ollut, vaikka porukkaa olikin paljon paikalla, sillä kojuja riitti niin ettei yksittäisiin ehtinyt kertyä kymmenien metrien jonoja. Suosittelen lämpimästi!


Madklubben

Köpenhaminan "eniten vierailluksi ravintolaksi" tituleerattu Madklubben Vesterbro on yksi saman ravintolaperheen 8 ravintolasta. Valtavankokoiseen ravintolaan oli melko hankala saada pöytää ilman varausta, ja odottelimmekin baarin puolella melkein tunnin cocktaileja siemaillen ja kinkkua natustellen. 

Ruoka oli perushyvää, paljon jaettavia annoksia ja robustia bistromeininkiä. Alla oleva Creme Brulee vei kyllä mielen, ja allekirjoittanut oli mielissään kun sorbettia ei ollut lätkäisty paahdetun sokerin pinnalle sulattaa rapsakkaa kerrosta. 


Höst

Kauniin Orstedsparken -puiston laidalla sijaitseva Höst kuvailee itseään "New Nordic" -tyyliseksi ravintolaksi. Sisustuksessa oli käytetty paljon rouheaa puuta, betonia ja yksi ravintolan tiloista oli sisustettu ruukkuihin istutetuilla puilla, kuin olisi puistossa ollut. 


Ruoka oli oivaltavaa, pohjoismaalaisista raaka-aineista valmistettua. Välittömään palveluun yhdistettynä kokemus oli vertaansa vailla. 


Öl&Bröd

Öl&Brödiltä emme oikestaan odottaneet paljoakaan: olimme käsityksessä että sieltä saisi hyviä Smörrebrödejä ja pyörähdimme sinne ex tempore kun satuimme käymään viereisessä Mikkeller Barissa. 



Kun odottaa saavansa Smörrebrödejä ja sattuukin syömään yhden elämänsä huikeimmista aterioista mahtavien olutkombojen kera ei tyytyväisyydellä ole rajoja. Keittiön tervehdyksiä taisimme saada kolme kappaletta ennen varsinaista alkuruokaa. Alla on kateenkorvaa vuoden ajan kuivatun porkkanan kera. Ravintolasalin seinällä olleista hanoista valutettiin toinen toistaan erikoisempia oluita, jotka sulautuivat yhteen ruokien makujen kanssa sellaisella harmonialla että tämä baarimestari oli ihan hämmästyksissään. 


Kun päästiin jälkiruokaan, olin varma ettei taso voisi enää tästä nousta. Väärässäpä olin. Vihreää teetä, rosmariinia, sitruuna. Melkein itkin tätä syödessäni, niin hyvää se oli. Olisin mennyt keittiöön suutelemaan kokkia, jos poikaystäväni ei olisi istunut vieressä. 


Jos satut Köpenhaminaan, älä jätä tätä paikkaa välistä. Ja tee pöytävaraus, saimme nimittäin viimeisen pöydän ja jälkeemme käännytettiin varmaan 8 seuruetta ovelta. 


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kellobaari - freesejä cocktaileja Teatterin sydämessä



Ravintola Teatterissa on neljä baaria: Espan puistoon avautuva Teatteribaari, yläkerroksessa sijaitseva yökerho Klubi ja VIP, joka nimensä mukaisesti on varattu VIP-asiakkaille, sekä Kellobaari, jossa allekirjoittanut tällä hetkellä ravistelee työkseen. 


Kellobaarissa tehtiin tänä keväänä remontti niin sisustuksellisesti kuin tuotteidenkin puolesta. Kokolattiamaton alta kaivettiin alkuperäinen puulattia esiin, kuplakoneet ja värivalot saivat väistyä skandihenkisten vanerielementtien, kuparin sekä mustan nahan tieltä. 



Lasiin päätyy uudistuksen myötä Fisun, Salmarin ja hanaoluen sijasta tuunattuja klassikko-cocktaileja sekä tuoreista raaka-aineista valmistettuja talon drinkkejä. 36h matalassa lämmössä kypsynyt Martinez on jo muutamassa kuukaudessa noussut suosikiksi, samoin itsetehdystä inkivääri-vodkasta, vihreästä teestä, sitruunaruohosta ja limestä ravistettu herkku. 



Maailmalla suuressa suosiossa oleva GT valmistetaan huolella kolmenkymmenen ginin valikoimasta. Viidestä erilaisesta tonicista löytyy varmasti pari jokaiselle ginille ja erilaisilla yrteillä ja sitrushedelmillä tuodaan parhaat piirteet esille erilaisista gineistä. 


Vakuumikone, sirkulaattori ja kuivuri pyörivät takahuoneessa jatkuvalla syötöllä kun alkoholeja maustetaan itse valmiiksi, siirapit saavat arominsa tuoreista yrteistä ja marjoista ja piimäkin taipuu sokeriliemeksi. Itse tekemällä saamme jalostettua raaka-aineemme mahdollisimman helppokäyttöiseen muotoon, jotta asiakas ei joudu odottamaan juomaansa pitkään vaan pääsee nopeasti nauttimaan cocktailistaan. 


Kellobaarista löytyy myös yksi Helsingin harvoista asiakkaille tarkoitetuista tallelokeroista.  Puoli vuotta käytössä olevaan lokeroon voi ostaa valikoimastamme esimerkiksi pullon viskiä, giniä tai vodkaa, jonka saa pöytäänsä erityistä luottokorttia näyttämällä. 



Kellobaari on kynttilänvaloineen varsin tunnelmallinen paikka, joten avaamme kesäaikaan ovemme vasta yhdeksän jälkeen, kun kansa vähitellen siirtyy terasseilta sisätiloihin. Monet nappaavat Kellosta yhden drinkin mukaan ylös Klubille suunnatessaan, toiset istuvat rauhallisemmassa tilassa pidempäänkin. DJ soittaa viikonloppuiltaisin neljään asti yöllä, joten jammailla saa cocktailinsa kera täällä alakerrassakin ilman yökerhoryysistä. 



Tulkaahan moikkaamaan, minä olen se punatukkainen tytöntyllerö tiskin takana!

Kellobaari
Pohjois Esplanadi 2, Helsinki
Ke-La 21-04