tiistai 7. heinäkuuta 2015

Baarikaapilla: Bourbon



Bourbonia amerikkalaisempaa juomaa saa hakea. Sen juuret kietoutuvat tiiviisti yhteen USAn alkuaskeleisiin niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sosiaalisestikin. 

Bourbon valmistetaan pääasiassa maissista. Siirtomaa-aikaan 1700-luvulla tämä vilja oli Euroopassa hyvin tuntematon, mutta Pohjois-Amerikan alkuasukkaat olivat viljelleet sitä jo aikojen alusta lähtien. Euroopasta tulleille siirtolaisille se olikin korkean tärkkelyspitoisuutensa vuoksi helppo valinta niin oluenpanoon kuin tislaukseen. 

Tämän tisleen valmistaminen aloitetaan viljojen murskaamisella ja veteen sekoittamisella. Ensimmäiseksi otetaan käsittelyyn maissi: sitä on oltava seoksesta 51-79%. Maissi kuumennetaan, jolloin amylaasi-niminen entsyymi alkaa pilkkoa viljassa olevaa tärkkelystä sokeriksi. Ruis lisätään seokseen seuraavaksi, se tuo mausteisuutta ja pippurisuutta. Makeutta ja pehmeyttä antava vehnä lisätään ennen mallastettua ohraa. Mallastettussa ohrassa on viljoista korkein pitoisuus amylaasia, joten sen käyttö on tärkeää, jotta kaikki tärkkelys saadaan hiivan käyttöön sokeriksi. 

Tämä vierteeksi kutsuttu sokerinen liemi pumpataan käymisastioihin. Muualla maailmassa viljan jyvät ja muu kiinteä aines siivilöidään seoksesta tässä vaiheessa, mutta bourbonia valmistettaessa se kulkee mukana aina tislauspannuun asti. Myös hiivan kanssa lisättävä "sour mash" on uniikki lisä amerikkalaiseen bourboniin. Tämä edellisestä tislauksesta ylijäänyt kiintoaines tuo nimensä mukaisesti happamuutta seokseen. Happamampi vierre takaa hiivalle paremman ympäristön alkoholin tuottamiseen, koska sen ei tarvitse taistella elintilasta bakteerien kanssa. 

Kun hiiva on käyttänyt kaiken vierteen sokerin alkoholiksi, seos on noin 8% vahvuinen, oluenkaltainen liemi. Bourbon tislataan usein kahteen kertaan, ensin kolonnitislausmenetelmällä ja sen jälkeen pannutislaamalla - näistä tislauspannuista tarkempaa tietoa tulevaisuudessa. Tuloksena on noin 63-70% kirkas alkoholi, jota kutsutaan usein nimellä "white dog". 

Yksi bourbonin omaleimaisimmista piirteistä syntyy tynnyröintivaiheessa. Lain mukaan "white dog" on laimennettava korkeintaan 62,5 prosenttiseksi ja kypsytettävä uusissa tammitynnyreissä, joiden sisäpinta on poltettu. Aikoinaan tynnyrintekijät onnistuivat lobbaamaan poliitikot hyväksymään tämän lain, jotta heidän elinkeinonsa säilyisi jatkuvana. Käytetyn tammen ei kuitenkaan tarvitse olla maultaan vaniljaisempaa amerikkalaista valkotammea, vaikkakin sen käyttö on hyvin yleistä. Tynnyrin sisäpinnan polttaminen karamellisoi tammessa olevat sokerit ja tuo esiin vahvoja vaniljan, eksoottisten hedelmien, kookoksen sekä karamellin aromeja. Hiiltynyt pinta antaa myös bourbonille tyypillisen meripihkaisen värin.

Kypsytyksen jälkeen bourbon laimennetaan pullotusvahtuuteen, joka on yleisimmin noin 40%alc. Valmis tuote sekoitetaan usein jopa 150 eri tynnyristä tasalaatuisuuden varmistamiseksi. Kylmäsiivilöinti on myös hyvin yleinen tapa viimeistellä amerikkalainen viski. Tämä menetelmä poistaa viskistä pitkiä proteiiniketjuja, joka jäähtyessään muuttuvat nestemäisistä kiinteiksi ja aiheuttavat näin viskin samenemista. Jotkin tislaamot ovat sitä mieltä että tämä "chill filter" -menetelmä laimentaa suutuntumaa ja makua, joten etiketissä saattaa lukea "non chill filtered" korostamassa tämän menetelmän poisjättämistä. 




Bourbon whiskey
USAssa valmistettu viski, jonka täytyy sisältää vähintään 51% maissia. Jos pullossa lukee "blend" tai "blended", viskiin on saatettu lisätä maku- tai väriaineita tai neutraalia alkoholia niin, että kuitenkin vähintään 51% on "straight bourbon whiskeyä". Bourbonilla ei ole ikämääräyksiä kypsytyksen suhteen, riittää että neutraali tisle tynnyröidään, oli se sitten 1 minuutin tai kolmen vuoden ajaksi. 

Straight bourbon whiskey
USAlainen maissiviski, joka kypsyy vähintään 2 vuotta uusissa, sisäpinnaltaan poltetuissa tynnyreissä. Alle neljävuotiaan viskin ikä täytyy ilmoittaa etiketissä. Ei saa sisältää lisättyjä maku- tai väriaineita.

Kentucky Bourbon
Bourbonia saa valmistaa kaikkailla USAssa, mutta ainoastaan Kentuckyssa valmistetun viskin etikettiin saa kirjata osavaltion, jossa viski tehdään. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti